Selataan avainsanalla suomalaispelaajat-kaliforniassa

Chabot jatkaa voittojen tiellä

08.11.11 klo 07:59 NCAASuomijefu | kalle | Yksi kommentti

Lauantaina pelattiin siis West Hills Collegea vastaan, jotka viime vuonna voittivat meidät viime hetken maalilla ja siten kaatoivat Bowl toiveemme. Tänä vuonna emme sellaiseen pelleilyyn antaneet mahdollisuutta vaan teimme pelin hengen nopeasti selväksi. Hyökkäys teki pisteitä, puolustus pysäytteli ja erikoisjoukkueet palauttivat puntin 6 pisteen arvoisesti aina maaliin asti. Paikoittain vastustajat saivat toivoa tekemiseensä isojen pelien myötä, mutta muutamaa potkumaalia enempää heille ei suotu. Pelistä teki hauskan iltaan osallistuneet sääolosuhteet. Aina ensimmäisestä vihellyksestä viimeiseen asti, taivaalta tuli vettä oikein olan takaa. Täten molemmat joukkueet luopuivat heittopelistään ja matsi ratkaistiin asiallisella kolistelulla. Peli oli hauska, fyysinen ja kaiken kaikkiaan hyvä esitys meidän osaltamme. Voitto Chabot Gladiaattoreille 46-22 ja pohjois-Kalifornian ranking listoilla sijalle 5. Chabot on nyt myös rankattu sijalle 16 koko USA:n junior college rankingissa.

Suomalaisittain hommat jatkuivat siitä mihin ne oli aiemmin jätetty. Calle blokkasi ja teki vaatimattomalla tavallaan kovaa duunia alusta loppuun saakka. Kolmannen neljänneksen paikkeilla kyselin Callelta fiiliksiä ja herra kiteytti tunnelmansa sanomalla ”Mä oon taas ihan liekeis, kis kis kato, mä teen ihan mitä mä haluun”. Näin siis Calle. Oman matsin onnistumisia voisinkin kuvailla samaa lausetta lainaten. Hommat meni juuri niin kuin pitikin, taklauksia kertyi hyvä määrä eikä valittelemiselle jäänyt pahemmin tilaa. Kuuma suihku matsin jälkeen ja hymyssä suin kotiin hengailemaan.

Ensi viikolla on luvassa viimeinen konferenssi ottelu De Anza Collegea vastaan. De Anza voitti viime vuonna konferenssimestaruuden ja heistä saadaan vielä kova vastustaja näin kauden loppuun. Vastaan tuleekin täysin erilainen joukkue kuin viime viikolla. Heillä ei ole mitään huikeita yksilöitä, jotka pelkällä atleettisuudellaan tekisivät pelejä, mutta kaikki ovat hyvin valmennettuja ja omat hommansa hoitavia pelaajia joita ei kannata aliarvioida.

Week 9 Suomalaisten palkinnot:

LB of the week: Max
Defensive player of the week: Max

Terveisin,
Max Ehlert

PS. by kalle: löysin kuvia täältä

Lue lisää → Kommentoi

Chabotin Gladiaattoreille niukka tappio

04.10.11 klo 08:42 NCAASuomijefu | kalle | 4 kommenttia

Lauantaina oli siis vastassa rivalry vastustaja, College of San Mateo Bulldogs. Kyseinen joukkue on viimeiset 11 vuotta voittanut Chabotin ja viime vuonnakin ottelu meni heille reiluin lukemin. Viikolla treeneissä oli hyvä meininki ja pelaajien keskittyneisyys näkyi selvästi. Fiilis peliin lähdettäessä ei olisi paljon parempi voinut olla!

Ensimmäiset hyökkäysvuorot sitten esimakua pelin luonteesta. Molemmat hyökkäykset joutuivat luopumaan pallosta ensimmäisten kolmen yritysten jälkeen, puolustusten kovien taklausten ja vahvan pelaamisen saattelemana. Näin peli jatkui ensimmäisen neljänneksen loppuun, kunnes puntinpalauttajamme räjäytti potin 69 yardisella touchdownillaan. Ennen puoliaikaa San Mateo onnistui vielä potkumaalissa, mutta muuten puolustukset jatkoivat vahvoja otteitaan, ja toisen neljänneksen loputtua johdimme 7-3.

Toisella puoliskolla pelin luonne pysyi samana. Puolustukset hallitsivat ja pelaajia tippui molempien kokoonpanoista kovien tilanteiden saattelemana. Myös tunteet alkoivat näkyä erinäisten kähinöiden lisääntyessä, ja kentän laidalle saapuikin useampia poliisi partioita. Kolmannen neljänneksen lopussa sitten tapahtui. San Mateon hyökkääjät olivat tehneet muutoksia blokkaus taktiikkaansa ja muutaman vahvan juoksun päätteksi löysivät itsensä maalialueelta. Tilanne heille 9-7. Myös meidän hyökkäys oli löytänyt heikkouksia vastustajan puolustuksesta ja vastasi touchdowniin vahvalla draivilla. Pallo vietiin aina vastustajan redzonen tuntumaan, josta päätettiin yrittää potkumaalia, joka kuitenkin meidän harmiksi epäonnistui. Tämän jälkeen ei enää erityisempää nähty ja jouduimme kokemaan kauden ensimmäisen tappion lukemin 9-7.

Janne ei valitettavasti päässyt antamaan omaa panostaan pelin kululle loukkaantumisen takia. Simo pelasi noin puolet ottelusta ja osoitti vahvoja otteita avaten aukkoja keskushyökkääjillemme. Calle pelasi tuttuun tapaan koko ottelun ja onnistui jälleen vakuuttamaan kaikki vahvoilla otteillaan ja periksiantamattomuudellaan. Omakin pelini meni hyvin. Rikkinäisestä AC nivelestä huolimatta pystyin pelaamaan koko ottelun tilastoiden 8 taklausta ja yhden sackin. Koko joukkueen hyvistä suorituksista huolimatta kuitenkin hävisimme ottelun ja nyt onkin aika taas keskittyä seuraavaan vastustajaan, San Jose City Collegeen. Vaikkakin ennakkoasetelmien mukaan odotettavissa on helpompi peli, täytyy kuitenkin valmistautuminen hoitaa kunnolla ja tehdä se mikä jäi viime pelissä tekemättä.

Suomalaisille menneitä palkintoja:
Week 4:
Offensive lineman of the week: Calle
Big play of the week: Max

Iloa viikonloppuun antoi kuitenkin maajoukkueiden voitot, onnittelut niistä leijonille! Mainittakoon vielä, jos jollain nuorella siellä Suomessa on halua pelata valtameren toisella puolella, voi muhun ottaa yhteyttä sähköpostitse. Oli kyseessä sitten highlight nauhan katsomista tai kysymyksiin vastailemista, pyrin jeesaamaan parhaani mukaan.

Ystävällisesti,
Max Ehlert
s-posti: maxehlert@hotmail.com



Lue lisää → Kommentoi

Chabot JC:n Gladiaattorit Suomesta

20.09.11 klo 08:01 NCAASuomijefu | kalle | 2 kommenttia

Muistattekin varmaan jo viime syksystä, että kaksi suomalaista nuorta miestä, Janne Lehtinen ja Max Ehlert päättivät tehdä varmasti eräänlaisen oman elämänsä ”the dream come true” -experimentin ja lähteä silloin opiskelemaan ja pelaamaan jenkkifutista Chabot Junior Collegeen, Kaliforniaan.

Kysyin muutama päivä sitten Facebookin välityksellä heiltä josko he ehtisivät tänäkin syksynä kertomaan kauden mittaan kuulumisiaan ja sain Maxilta tänä aamuna seuraavan sähköpostin. Koska tämä oli minusta jo valmista tekstiä ja juuri sellaista mitä tänne toivoisin lisääkin, niin päätin julkaista sen aivan sellaisenaan. Kauden mittaan saamme toivon mukaan näiltä nuorilta miehiltä vielä lisääkin raportteja, sillä heitähän onkin siellä samassa koulussa nyt peräti neljä kappaletta, kuten Maxin jutusta selviää. Mutta annetaanpa Maxin nyt jatkaa…

Morjens Kari,

Eli meitä on täällä nyt neljä suomalaista. Mun ja Jannen lisäks tuli kesän alussa Calle Backlund Roosterssista ja Simo Kulmaviita Nokia Ghosthunterseista. Viime kauden jälkeen koutsit oli tosi tyytyväisiä suomalaisiin pelaajiin. Tän johdosta ne ilmoitti että kattoo mielellään muidenki suomalaisten nauhoja jos sieltä löytyy lisää kiinnostuneita lähtijöitä. Callen kanssa olin jo pitkään puhunu että sen pitäis lähtee ja jouluna kun kävin Suomessa niin oikeestaan lyötiin homma lukkoon ja käytiin läpi kaikki asiat mitkä pitää hoitaa jotta pääsee matkaan. Simo oli puolestaan vanha tuttu 2008 EM-kisoista. Simo oli Texasissa lomailemassa ja helmikuun paikkeilla heitin sille idean, että tulis kattomaan tän meiningin paikan päältä. Simo viipy viikon ja viihtyi hyvin. Pojat hoiti paperihommat ja löysi ittensä kesällä Kalifornian auringon alta. Nyt Calle on aloittava oikea guardi ja Simo käy sinnikkäästi taistelua aloittavan oikean tacklen paikasta. Molemmat on vetäny tosi hyvin ja olisi Simokin varmaan jo aloittava, jos ei olisi pikku loukkaantumiset vaikeuttaneet kauden alkua.

Ensimmäinen peli oli West Valley Collegea vastaan ja voitettiin se 49-6. Ne teki ainoat pisteensä, kun hyökkäys menetti pallon omalla 3 yd viivalla, ja puolustus (rangaistuksen jälkeen) 6 stopin jälkeen ei pystynyt seitsemänteen. Toinen peli oli College of the Redwoodsia vastaan ja siitäkin W meille lukemin 50-13.

Mut ja Janne nimettiin kapteeneiksi jo keväällä ja nyt kausi on alkanu melko hyvin. Janne aloitti ekan pelin jossa heitti yhden 3 yd TDn ja juoksi pari kivaa siivua. Toisella peliviikolla Janne loukkasi selkänsä treeneissä eikä sen takia ollut kapellimestarina toisessa pelissä. Omaan peliin oon ollu tosi tyytyväinen. Ekassa pelissä oli 7 taklausta, joista 2 oli TFL, 1FF, ja yksi sack kun QB oli omassa endzonessa, eli siitä safety. Tokassa pelissä 4.5 taklausta, joista 1.5 oli TFL, 1 sack, 1FR, ja blokatun ekstrapointin 97 jaardinen palautus maaliin.

Seuraava vastus on Hartnell College joka on jo ihan eri tasoa kun edelliset 2 vastustajaa. Siihen täytyy valmistautua tällä viikolla todella hyvin ja kaiken pitää olla kunnossa lauantaina.

Suomalaisille menneitä palkintoja:

WEEK 1: Big play of the week: Max

WEEK 2: Big play of the week: Max
LB of the week: Max
OL of the week: Calle

Näillä varmaan saa jo jonkunlaisen jutun kirjotettua ja tietty jos on jotain kysymyksiä niin niihin voin aina mielelläni vastailla. Parhaat kuvat mitä on meistä löytynyt ollaanki jo kukin ladattu facebookkiin joten sieltä lataamalla saat ne varmaan helpoiten. Suomi-porukasta otettiin kuvia myös toisen pelin jälkeen, mutta niitä ei ole vielä sattunut näppeihin. Jannen pitäis ne varmaan lähipäivinä saada niin voin sitten pyytää sitä lähettämään ne sulle. Alle laitoin vielä linkin lehtijuttuun mikä meistä tehtiin täällä.

lehtijuttu: http://www.mercurynews.com/college-sports/ci_18888181?source=rss

Ystävällisesti,
Max Ehlert

Chabot Footballin nettisivut

Lue lisää → Kommentoi