Harjoituspelit alkavat – Redskinsin tulevaisuudennäkymiin selkoa

02.08.12 klo 16:58 NFL | Antti | 11 kommenttia

Tulevana sunnuntaina alkaa vihdoin todella tapahtua NFL-rintamalla, kun Arizona Cardinals ja New Orleans Saints pelaavat tämän kauden ensimmäisen harjoituspelin. Torstaista eteenpäin myös muut joukkueet pääsevät ottamaan mittaa toisistaan ja odotus alkavaa NFL-kautta sen kuin kiihtyy.

Preseason2012

Suurin syy odottaa näitä pelejä on tietysti se, että viimein joukkueisiin hankitut ja varatut uudet pelaajat pääsevät esittelemään taitojaa kunnon vastustajia vastaan. Jotkut ovat jo saattaneet seurata joukkueiden harjoitusleirejä ja tehdä omia johtopäätöksiä joukkueiden kyvykkyyksistä, mutta ennen harjoituspelejä on mielestäni hyvin vaikea sanoa kuka tulee oikeasti pärjäämään tulevalla kaudella hyvin ja kuka ei.

Tietystikään parhaat pelaajat eivät pelaa suuria määriä, eikä otteluiden lopputuloksella ole pätkääkään merkitystä. Toisaalta tämä tarjoaa myös ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä katselmus kaikkiin joukkueisiin, sillä usein riittää, että joukkueiden otteluista katsoo ainoastaan puolet, jolloin avauskokoonpanon pelaajat ovat kentällä. Tämän jälkeen ottelut mielestäni siirtyvät todellisten omien joukkueidensa fanien katseltavaksi, sillä esimerkiksi vain fanaattisimmat Eagles-fanit jaksavat vauhkota siitä miten hyvältä QB Mike Kafkan päätöksenteko ja heitot vaikuttivat vastustajan kakkosmiehistöä vastaan. Peli on kuitenkin selkeästi nopeatempoisempaa, kun päälle rynnii vastustajan parhaat pelaajat, eikä siipiään isossa maailmassa kokeileva tulokas.

Redskins harjoituskauden mielenkiintoisin joukkue

Harjoitusotteluista löytyy taatusti jokaisesta jotain seurattavaa, mutta henkilökohtaisesti odotan eniten Washington Redskinsin otteluita, jossa nähdään QB Robert Griffin III ensimmäistä kertaa joukkueensa puikoissa. Samalla voi haistella myös sitä, kuka heittokohteista saattaisi nousta Griffinin suosikiksi. Kykeneekö WR Pierre Garcon astumaan isoisiin saappaisiin vai viekö ykkösrissun roolin 7 kiloa kesän aikana laihtunut veteraani Santana Moss? Viime kaudellahan Carolinan tulokas-QB Cam Newton sai puhkuttua uutta eloa kokeneeseen Steve Smithiin, jonka uran piti olla jo terminaalivaiheessa.

Griffin ja Redskins ovat harjoituskauden kiintokohteita useastakin syystä. Washington omistaa nimittäin täysin kilpailukykyisen puolustuksen, joka pystyy hyökkäyksen toimiessa haastamaan lähes minkä tahansa joukkueen ja sekoittamaan NFC Eastin pudotuspelitaistelua ottamalla makeita voittoja arkkivihollisistaan. Pudotuspeleistä lienee Washingtonin tapauksessa kuitenkin liian aikaista puhua ensi kaudella.

Robert Griffin edustaa hyvin vahvasti myös NFL:n uutta virtausta, jossa pelinrakentajat luovat pelejä NCAA-tyylisesti yhä enemmän jaloillaan. Cam Newton ja Tim Tebow nostivat viime kaudella tämän sukupolven ja pelaajatyylin uutisten kärkeen ja Robert Griffinin onnistuminen tai epäonnistuminen saattaa hyvinkin pitkälti sanella sen, miten korkealla seurat uskaltavat tulevaisuudessa näitä juoksu-uhkia varata. Mikäli Griffinin päätöksenteko heittopeleissä ei vielä ole huippuluokkaa, saattaa Griffinin läsnäolo edistää kuitenkin Redskinsin juoksupeliä huimasti ja Roy Helun kaltainen juoksija voi hyvinkin jo harjoitusotteluissa väläyttää loistavia otteita tulevaa kautta ajatellen.

Avainsanat:


Kommentoi

  • Mielenkiintoista kyllä nähdä, miten RGIII pelaa. Yliopistossa pelasi kuitenkin spread-hyökkäyksessä ja yleensä niillä kavereilla kestää oppia NFL hyökkäys. Cam tosin osoitti että kaikilla siinä ei mene pre-seasonia kauempaa.

  • mä en tajuu tätä olleenkaan Andrew Luck on NFL:än paras tulokas prospekti sitten john elwayn ja kaikkialla vain puhutaan RG3:sesta jos cam newton onnistui ekalla kaudellaan ei se tarkota että heti samantyyppinen QB onnistuu sitä paitsi vain voitot merkitsee ei tilastot

  • Se on nimenomaan RG3:n pelityyli ja persoona, jotka vievät huomion pois Andrew Luckilta. Luck on todennäköisesti ensi kauden vuoden tulokas ja tulee lähes 100 prosentin varmuudella menestymään NFL:ssä, kun taas Griffinin tulevaisuus voi olla vaikeampi ja siksi harjoituskaudella Griffinin otteet kiinnostavat ainakin itseäni eniten tulokkaista.

  • Lisäksi jos myös RG3 onnistuu nopeasti NFL:ssä, sillä on isommat vaikutukset tuleviin varauksiin. Varmasti tulee muuttamaan käsitystä spread-qb:ta kohtaan ja heille tullaan antamaan enemmän mahiksia jatkossa. Ja RG3:ssa tuo isompi muutos Luckiin verrattuna, kun joutuu lukemaan muutakin kuin free safetya heittopeleissä, tekee hänen seuraamisesta mielenkiintoisempaa.

  • Sitä paitsi Luck tietää odotukset häntä kohtaa ja ne ovat jäätävät koska kaikki olettavat hänen olevan parasta mitä liiga on saanut vuosikymmeniin. Tästä johtuen uskonkin, että RG3 vetää pidemmän korren. En usko, että Luck sentään floppaa, mutta jää kauas odotuksista. Tähän tietenkin on helppo Colts fanien tulla ja sanoa ettei indy ole enää sama jengi kuin mitä se Peytonille tarjosi (WR:t, TE:t jne…). Kuitenkin indy on tehnyt ihan fiksuja pelaajakauppoja kesällä ja ei se ole huono jengi vieläkään. Luckilla on saumansa, mutta katsotaan osaako hän sitä hyödyntää. Veikkaus tähän yhteyteen molemmista jengeistä kauden lopussa. Redskins stateissa 6-10 ja Colts 3-13. :)

  • Ai että coltsille sama rekordi kuin peyton manningin coltsille tulokas kautenaan ja sitten taas seuraavana kautena 13-3 kuten peytonilla
    mä veikkaan että Andrew luckin statsit on aika samanlaiset kuin
    Andy daltonilla ja rekordi on 7-9

  • Voi olla, mutta Andyllä ei ollut vastaavia paineita, sai pelailla aika rauhassa ilman turhaa polemiikkia. Ja ei en usko että seuraavallakaan kaudella Luck yltää pleijareihin eli ei tee Peytoneita. :)

  • Mun mielestä Peytonilla oli paljon parempi lähtötilanne kuin Luckilla. Peytonilla oli ekana vuonna RB:nä Marshall Faulk ja sitten seuraavana vuonna tuli Edgerrin James. Joukkueessa oli LT:na valmiiksi Tarik Glenn ja WR Marvin Harrison. Luckilla on selkeästi heikompi lähtötilanne.

  • Ehkä linja ja RB on hiukka huonompia kuin Peytonin aikaan, mutta löytyyhän joukkueesta ihan kelpo WR osasto nykyäänkin. Puolustus on myös kovempi kuin Peytonin aikaan mielestäni. Taisihan Colts jotain OL miehiäkin hankkia kesän aikana?

  • Näytti kyllä todella hyvältä RG3:sen aj Pierre Garconin yhteistyö. Ei voi muuta sanoa kun tämä tutkapari tulee olemaan kova…

  • Sillä ei loppujen lopuksi ole juurikaan merkitystä, mikä Coltsien recordi on tällä kaudella. Itse veikkaan Colts-fanina 3-5 voittoa, mutta käytännössä kausi 2012 on vain pitkitetty 2013 preseason Coltseille. Ainoa millä on merkitystä on se, että Luckin pelin pitää kehittyä koko ajan ensi kaudella. Virheitä ja intereitä tulee varmasti (campilla Luck on jo näyttänyt että ei pelkää heittää ahtaisiin väleihin palloa), mutta toivottavasti ne vähenevät kauden loppua kohden.

    Ja sen pitäisi olla sanomattakin selvää, että Peytonilla oli selvästi enemmän aseita rookie-kaudella kuin Luckilla. Reggie Wayne on kuitenkin jo parhaat vuotensa nähnyt eikä häntä voi mitenkään verrata -98 Harrisoniin, joka on yksi kaikkien aikojen kovimpia rissuja. Ja juoksupelistä ei tosiaan kannata puhua senkään vertaa jos rb-osastolla ovat vastakkain -98 Faulk ja -12 Brown.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>