AFC:n pudotuspelijoukkueet

15.06.12 klo 10:56 NFL | Antti | 5 kommenttia

Edes yhtään harjoituspeliä ei ole vielä pelattu, joten saattaa olla aivan liian aikaista alkaa ennustamaan AFC:n herroja ja hidalgoja. Tästäkin huolimatta muutamien divisioonien voitot ovat jo taputeltuja ja tietyille joukkueille ainoastaan pääsy Super Bowliin on ainut järkevä tavoite.

Kuka on AFCn herra

AFC East

Tämä on ehkä listan helpoin, sillä New England Patriots on vain vahvistanut joukkuettaan kesän aikana ja on selvästi valmiina uuteen Super Bowl -kauteen, jossa vastaan ei toivottavasti asettuisi loistavan pass rushin omaava joukkue, sillä Patriotsin hyökkäyslinja ei ole kehittynyt viime kaudesta ja lääkkeet Patriotsin suitsimiseen on jo olemassa. Tässä lepää myös Buffalo Billsin pienen pieni mahdollisuus yllättää suuri ja mahtava Patriots.

AFC North

Viime kaudella peräti kolme joukkuetta pudotuspeleihin saanut divisioona ei näytä enää yhtä vahvalta uuteen kauteen lähdettäessä. Pittsburgh Steelers on joutunut taiteilemaan palkkakaton alla ja joukkueen puolustus alkaa täyttyä ikämiehistä. Baltimore Ravens jäi Super Bowlista viime kaudella Lee Evansin ja Billy Cundiffin vuoksi, mutta uuteen kauteen lähdettäessä joukkueen linebacker-osasto on pieni kysymysmerkki Terrel Suggsin loukaannuttua ja Jarret Johnsonin vaihdettua maisemaa. Pakkaa sekoittaa vielä Cincinnati Bengals, joka nuoruuden innolla ja hyvällä puolustuspelillä kykeni yllättämään kaikki ja nousemaan pudotuspeleihin.

Bengals pelasi uskomattoman viime kauden ja WR A.J. Green oli ilmiömäinen ensimmäisestä päivästä saakka, niin usein Bengals on kuitenkin romahtanut hyvän kauden jälkeen, että nytkin jonkinlainen reality check on paikallaan ja Cincinnati tuskin toista kertaa peräkkäin onnistuu nipistämään itselleen paikan wild card -kierrokselle. Divisioonan voitto onkin sitten kolikonheittelyä, mutta oma vaakakuppini kääntyy Pittsburgh Steelersin puolelle, joka onnistui varaustilaisuudessa erinomaisesta ja jonka hyökkäys kykenee kompensoimaan hidastuvaa puolustusta niin paljon, että paikka AFC Northin kärjessä irtoaa. Tietysti WR Mike Wallacelle olisi ensin saatava uusi sopimus, jotta QB Ben Roethlisberger saisi sen heittokohteen, jolle pitkät pallot ovat arkipäivää.

AFC South

Toinen varma pudotuspeleihin etenijä on Houston Texans, joka saa loukkaantuneiden listoilta itselleen viimein kelvollisen pelinrakentajan. Houstonin peli toimii kaikilla tasoilla, se pystyy juoksemaan sekä heittämään, sekä pysäyttämään vastustajan juoksut ja heitot. Kaikki muut Southin joukkueet ovat käytännössä rakennusvaiheessa ja vaikka Tennessee Titansin pitäisi kolkutella wild card -paikan ovia, on divisioona kuitenkin yksin Houstonin.

AFC West

Kenties koko liigan tasaisin divisioona, joka ennen oli tasaisesti huono, mutta nyt tasaisesti erinomainen. Oikeastaan mikä tahansa joukkue saattaisi napata tämän divisioonan voiton ja on helppoa ennustaa, että peräti kaksi Westin joukkuetta matkaa pudotuspeleihin. Ongelmaksi saattaa tosin muodostua se, että joukkueet pelaavat ristiin ja nakertavat näin mahdollisuutensa wild card -paikkaan. Ennen harjoituspelien alkua divisioonan suosikki on kuitenkin Kansas City Chiefs, joka rohmusi todella kovia nimiä vapaiden agenttien joukosta ja saa lisäksi sairasosastolta kärkipelaajiaan takaisin. Kansasin pitäisi kyetä vyörymään kaikilla sylintereillä, kun juoksupelistä vastaa Jamaal Charles ja Peyton Hillis, lisäksi joukkueen harjoituksista on kuulunut erittäin positiivisia uutisia WR Jon Baldwinin edistymisestä, joka taatusti antaa lisätilaa myös WR Dwayne Bowelle, joka on paikkansa jo yhtenä liigan huipuista lunastanut. Chiefsin akilleen kantapäänä toimii QB Matt Cassel, jonka pitäisi kuitenkin olla riittävän hyvä siihen, että Chiefs vie Westin herruuden.

Wild card

Mitä olisivat AFC:n pudotuspelit ilman mahdollisuutta klassiseen Pittsburgh Steelers vs. Baltimore Ravens kohtaamiseen? Eivät mitään ja jo siksi Baltimore Ravens on pakko ottaa mukaan wild card -kierrokselle. Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästä henkilökohtaisesta mieltymyksestä, sillä QB Joe Flacco on osannut sivakoida joukkueensa voittoihin ja häntä ympäröivä joukkue tulee myös tulevalla kaudella olemaan sellainen voimavara, joka ei jätä Flaccoa taaskaan pulaan, vaan Ravens matkaa pudotuspeleihin ja kiistely Flaccon pelitaidoista jatkuu.

Toiseksi pudotuspelijoukkueeksi nostetaan hieman yllättäenkin San Diego Chargers, joka on uusinut joukkueensa ilmettä ja pääsee viimein lähtemään kauteen ilman suuria paineita divisioonan voitosta. Chargersin hyökkäys ja puolustus toimivat erinomaisesti, kunhan pelaajien päähän saadaan vain iskostettua voittamisen kulttuuri. Baltimore Ravensista saapuneet vahvistukset taatusti helpottavat tätä asiaa ja San Diegossa kytee kenties tulevan kauden suurimpia yllätyksiä. Westin puolella Oakland Raiders tulee todennäköisesti menettämään pudotuspelihaaveensa puolustuksensa myötä ja Denver Broncosin kohuhankinta QB Peyton Manning on yhä arvoitus. Pää Manningilla toimii taatusti yhä, mutta taipuuko vartalo enää pään haluamiin heittoihin?

Avainsanat:


Kommentoi

  • Missä (?!!) Jets?!

  • AFC North Steelers puolustuksen osalta joudun olemaan hieman eri mieltä,.
    Puolustuksen vanhenemiseen reagoitiin ja on reagoitu koko ajan, se on oikeasti vain ”median myytti”, viimeiset 5 vuotta on Ste-Def ollut ”vanha”
    CUT: Aaron Smith, James Farrior.
    Draftista viimeisinä parina vuotena: (2011:) Cam Heyward, Cortez Allen, Chris Carter, Curtis Brown, (2012:) Sean Spence, A. Ta’amu sekä 2010 Ziggy Hood
    Draftattu LB / DL pelaajia, jotka olleen vanhenemaan päin.
    Puolustuksen linjassa vain Casey Hampton ja Keisel on vanhoja.
    LB osastolla varmoista aloittajista vain Harrison on vanhahko, mutta ei paljoa hidastunut viime vuonna vielä.

    Että tälla vanhalla D:lla itse ”ajaisin” vielä hyvin mielin
    http://www.pro-football-reference.com/teams/pit/

  • Mielestäni Jets ei ole merkittävästi ainakaan parantunut viime kaudesta, jotta voisi pudotuspeleihin päästä. Sanchez ei ole riittävän hyvä ja juoksupelikin on joukkueella taantunut sitten parin vuoden takaisen. Jets tulee pyörimään siinä 7-8 voiton tienoilla, joka ei pudotuspeleihin vielä riitä. Buffalo on tulevaan kauteen lähdettäessä taas suurempi villikortti, joka voi onnistuessaan napata wild card -paikan, mutta joka saattaa yhtä hyvin saada vain 5 tai 6 voittoa. Tämän vuoksi nostan Billsin ennen Jetsiä pudotuspelikeskusteluihin.

  • Mut hei, Jetsillä on Tebow.

  • Sanoiko joku Tebow?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>