Buffalossa loppui leikkiminen

17.05.12 klo 13:10 NFLNosto | Antti | 11 kommenttia

Buffalo Billsin perustaja ja omistaja Ralph Wilson on jahdannut mestaruutta 60-luvulta saakka. Nyt hän on 93-vuotias, eikä kaapista löydy edelleenkään kuin vuosien 1964 ja -65 AFL:n mestaruudet, sekä surullisen kuuluisat vuosien 90-93 neljä peräkkäistä AFC:n voittoa.

Ralph Wilson

Kello alkaa siis raksuttamaan kovasti Wilsonin toiveita vastaan, eikä Buffalon rakennusurakka ole vieläkään täysin valmis. Nyt joukkue kuitenkin alkaa näyttämään jo pudotuspelihaastajalta, jota se ei ole ollut sitten vuoden 1999.

Viime kaudella Buffalo aloitti vahvasti, aivan kuten se teki jo kaudella 2008, mutta hyytyi lopulta koko AFC Eastin viimeiseksi. Loukkaantumiset ja muutamat vuotokohdat puolustuksessa ajoivat viime kauden Buffalon alamäkeen, josta joukkue ei enää kyennyt nousemaan. Offseasonilla Buffalo esiintyikin erittäin aktiivisena pelurina ja hankki riveihinsä kenties koko liigan nimekkäimmän vapaan agentin, Houstonin DE Mario Williamsin. Näin ollen Buffalon puolustuslinja siirtyi kertaheitolla liigan kärkipäähän, sillä jo ennestään joukkueen riveistä löytyi viime vuoden kolmosvaraus Marcell Dareus, joka pelasi viime kaudella osan vuodesta olkapää- ja käsivamman kanssa ja oli silti Buffalon tehokkain pass rusher. Tämän lisäksi Kyle Williams palaa täysikuntoisena linjaan, oltuaan viime kauden loppupuoliskon sivussa pitkään vaivanneen jalkavamman vuoksi. Williams oli viime kaudelle lähdettäessä Buffalon kirkkain tähti ja ainoa probowler, joten osaamista pitäisi löytyä. Näiden tehomiesten turvin Buffalossa voidaan viimein vaatia kunnon painetta pelinrakentajalle muiltakin kuin loukkaantuneena enimmän osan kaudesta olevalta Shawne Merrimanilta.

Uuden 4-3 puolustuksen front 7 olikin Buffalolla jo hyvässä kuosissa ennen varaustilaisuutta. Vaikka LB:t eivät lukeudukaan liigan supertähtiosastoon, riittää heidän taitotaso erinomaisesti. Näin ollen suurimmat Buffalon heikkoudet olivat CB:t, sekä hyökkäyksen linja. Varaustilaisuuden jälkeen nämäkin aukot oli tilkitty, sillä ensimmäisellä kierroksella joukkue varasi South Carolinan CB Stephon Gilmoren, jonka jälkeen toisella kierroksella mukaan tarttui Georgian OL Cordy Glenn. Lisäksi Buffalo varasi vielä kaksi muuta hyökkäyksen linjamiestä, sekä yhden CB:n, joten voi vain olettaa, että joukkue sai viimein hyökkäyslinjaansakin edes hieman sitä kauan kaivattua syvyyttä. Näiden valintojen lisäksi Buffalo poimi kaksi LB:tä kilpailuttamaan aloituskokoonpanon pelaajia, sekä 3. kierroksella nopean North Carolina Staten WR T.J. Grahamin, joka kykenee venyttämään kenttää kunnolla. Joillekin Graham on tuonut jopa mieleen Pittsburghin Mike Wallacen, joten potentiaalia nousta tähtiin löytyy.

Sen lisäksi, että Buffalo on ollut aktiivinen toimija vapaiden pelaajien markkinoilla, on se saanut pidettyä omat pelaajansa joukkueessa mukana, eli runko ja siten nälkä ensi kaudelle lähdettäessä on taatusti pysynyt. Viime kaudella todellisen läpimurtonsa tehnyt ikämies RB Fred Jackson kirjoitti uuden jatkosopimuksen ja WR Steve Johnson pysyi myös puhvelipaidassa, vaikka Johnson kauden lähestyessä loppua kuuntelikin Adelen Someone like you -kappaletta ja antoi siten ymmärtää, että hänen ja joukkueen tiet todennäköisesti erkanisivat. AFC East on tunnettu Jets CB Darrelle Revisin omasta saaresta, mutta viime kaudella Johnson osoitti olevansa niitä harvoja, joita kyseiselle saarelle ei ole mahdollista jättää. Näin ollen Johnson tulee olemaan tärkeässä roolissa, kun Bills ja Jets taistelevat ensi kauden divisioonasijoituksista.

Kokonaisuudessaan Buffalon paketti näyttää wild card -taistelun arvoiselta, mutta pidempää juoksua varten Billsin olisi yhä saatava lisää syvyyttä ja laatua hyökkäyslinjaansa, sekä löydettävä parempi pelinrakentaja. Vaikka QB Ryan Fitzpatrick sai juuri pitkän jatkosopimuksen, on vaikea kuvitella, että hän ikinä nousisi NFL:n top 10 pelinrakentajien joukkoon. Myöskään Fred Jacksonin takana varttuva RB C.J. Spiller ei ole ottanut minkäänlaisia kehitysaskelia urallaan ja Jackson on jo 31-vuotias, joten uusi RB olisi löydettävä kauden tai kahden sisään. Tällä hetkellä Spiller nimittäin sopii ainoastaan täydentävään rooliin.

Viimein Buffalossa kuitenkin vallitsee positiivinen tekemisen meininki ja joukkue ei suostu enää makaamaan AFC Eastin jumbona, kuten se on tehnyt kaudesta 2008 saakka. Viime kauden alkupuoliskolla Buffalo osoitti taistelutahtoaan nousemalla 4. neljänneksellä voittoihin ja mikäli samankaltainen uurastaminen kyetään siirtämään myös ensi kauden Billsin tekemiseen ja yhdistetään uusiin hankintoihin, ei Buffalon tavoitteena voi olla kuin 2. sija divisioonassa ja pudotuspelipaikka. Tämä ei ole Ralph Wilsonin himoitsema mestaruus, mutta pudotuspelipaikka maistuu taatusti todella hyvältä yli 10 vuoden tahkoamisen jälkeen.

Aikaisempia Bills kirjoituksia:
- Viikon video: nelinkertaiset häviäjät
- Hylkiöt nousevat – Bills 2011

Avainsanat:


Kommentoi

  • 90-luvun alun Billsin QB:tä, Jim Kellyä käy kyllä sääliksi. Kaveri olisi ansainut edes yhden voiton noista Super Bowleista. Itseasiassa hänellä on SB:ssä toiseksi eniten onnistuneitä syöttöjä (Ehkä, koska Joen kaltoin pelasi 4 SB:tä) Joe Montanan jälkeen, mutta vain kaksi onnistunutta TD syöttöä.

    Muistikuvat ovat jo hiukan hatarat noista SB otteluista, mutta jotenkin hän ei päässyt ikinä tasollensa niissä, 4 ottelussa hän heitti 7 syötönkatkoa. Muistaako joku paremmin, johtuiko BILLSin tappiot Kellyn murenemista paineen alla, vai alisuorittiko koko joukkue noissa peleissä?

    Olihan toi jokatapauksessa ihan kauheaa, joukkue 4 kertaa putkeen SB:ssä ja aina takkiin. Parhaimmillaan (pahimmillaan) 2 pojoa takkiin Giantsilta v. 1990…

    Nythän liikkuu spekulaatiota siitä, olisiko BB se joukkue, joka muuttaisi Losiin….

  • Niin ja vielä se tappio Giantsille tuli siis 1 pojolla…(20-19)

  • En kyllä jaksa muistaa noita Billsien häviämiä Super Bowleja niin hyvin, että voisin esim. Jim Kellyä arvioida. Mutta hän on jäänyt mieleeni kaverina joka ei koskaan syyttänyt muita häviöistä, tai keksinyt syytä siihen muksi hävisivät. Aivan samoin päävalmentaja Marv Levy. Ja vaikka kumpikaan ei sitä Lombardi trophyä päässyt nostamaan, niin molempia arvostan kyllä siitä syystä paljon.

  • Tere!
    Itse kymmeniä kertoja nuo ko. SB:t nähneenä, sanoisin, että lukuunottamatta ensimmäistä Giantsia vastaan pelattua SB:tä, Bills oli ihan vastaantulija. Bills pärjäsi kyllä AFC:ssä K-gun hyökkäyksellä ja tähtiä vlisevällä puolustuksella, mutta varsinkin kahdessa viimeisessä SB:ssä erityisesti Dallasin massiivinen hyökkäyksen linja jyräsi Billsin puolustuksen. Dallasilla oli mielestäni tasainen puolustus ja pääsääntöisesti perinteinen 2xRB, TE ja 2xWR hyökkäys. Palloa kantoi muuan Emmith Smith, ykkös WR oli Michael Irwin ja H.linja tosiaan oli keskipainoltaan varmaan 20kg isompi, kuin Billsin DL. LIsäksi mielestäni 3-4 puolustus ei soveltunut kovin hyvin Dallasin tasapainoisen hyökkäyksen pysäyttämiseen. Eli huomattavasti enemmän olisi pitänyt saada lihaa linjaan. Ei ollut varsinaisesti Kellyn vika, ettei voittoja tullut, joukkueen materiaali ei vaan kertakaikkiaan soveltunut pysäyttämään fyysistä ja tasapainoista joukkuetta, niinkuin Redskins ja Dallas. Lisäksi häviämisen pelko hiipi puseroon vuosi vuodelta pahemmin ja pahemmin. Kädet ja jalat alkavat jäätymään, kun ajatus karkaa siihen, että;”…näinkö tässä taas käy…”. Mun mielestä sekin alkoi näkymään otteissa.
    Yhteenveto: noina vuosina moraaliset loppuottelut käytiin NFC:n finaalissa, lukuunottamatta Giants- Bills SB:tä. Bills hävisi ainakin kolme viimeistä SB:tä heikompien linjojensa takia. Voi olla, että dunkkuun olisi tullut muutenkin, mutta nyt pelien ratkaisut löytyi boxista, niinkuin tässä lajissa niin useasti!
    Samaa mieltä kyllä; vaikka silloin ei paljon sympatiaa Billsille herunut, niin vanhemmiten on varmaan pehmentynyt ja olisin sen yhden voiton heille suonut. Vaikka siitä ensimmäisestä, olihan se niin lähellä ja voitto mieluummin Billsille kuin Giantsille.

  • Moi Make!
    Tarkkaan olet kyllä noita matseja katsellut, respectiä täältä suunnasta ainakin.

    Toihan oli tosiaan sitä aikaa, kun se NFC:n finaali on monta kertaa se missä ne parhaat jengit kohtas. Varsinkin ne 49erssien ja Cowboyssien kohtaamiset oli ihan helmiä minusta.

    Ja se on kyllä jännää miten sitä vanhemmiten tosiaan (pääkin) pehmenee… Mäkin olen jo joskus ajatellut et me oltais voitu antaa vaikka noiden Trojansien voittaa se yks mestaruus jo silloin -80-luvulla ;)

  • Se, miks tuli katottua noi matsit niin tarkasti, johtui osittain siitä, et siihen aikaan ei ollu paljon muita matseja saatavilla, kun SB:t. Ja jos halus offseasonilla fiilistella jefulla, tuli katottua niitä samoja pelejä, kun ei muutakaan ollu.Tarjonta laajeni ensin vanhoihin matseihin, kun perin Pirskasen Jyriltä(R.I.P.) lätkäkassillisen videokasetteja ja myöhemmin muistaakseni DSF.ltä nauhotettuja vuosituhannen alun matseja. Ymmärrettävistä syistä, ei enää jaksa/ ehdi katsoa kaikkia niin tarkasti. Ja kiinnostus oman uran loppumisen myötä on myös vähän laimentunu. Kiinnostaa, mutta ei fanaattisesti.
    Kyllä nykyään, jos ei ole selvää omaa suosikkia, tulee asetuttua etukäteen heikomman puolelle; joten toivottavasti Slovakia voittaa tänään Venäjän lätkässä!

  • Itselle jäi noihin aikoihin kuva et Super Bowlit ei ollu kovin supereita. Yleensä ottelu repsahti aika alkuvaiheessa suuri numeroisesti toisen joukkueen hyväksi. Vaahteramaljatkin tarjos enemmän jännitystä.
    Itselle jäi noista Buffalon matseista mieleen ekan ratkeaminen epäonnistuneeseen FG:n viimeisellä sekunnilla. Ja Dallasin pelaajan ennenaikaisen TD:n juhlinnan interin jälkeen, kun Billisin rissu löi pallon pois käsistä ennen maaliviivaa.

  • Joo, pitää paikkaansa et jännitystä ei läheskään aina riittänyt ottelun loppuunsaakka. Nykyäänhän kaikki SB:t ratkeaa vasta viimeisellä neljänneksellä dramaattisten vaiheiden jälkeen, kun johtoasema on vaihtunut n. 7 kertaa viimeisen 5 minuutin aikana. Herättää foliohattupäässä istuvalle kaikenlaisia salaliittoteoria-ajatuksia, kun ei vuoskausiin ole ollut murskavoittoja, jotka olivat männävuosina ennemmin sääntö, kuin poikkeus. Kummallinen muutos. Toki se tietysti lisää katsojia=maksajia…
    Jokatapauksessa, suoraa lähetystä katsovana on todennäköisempää pysyä nykyään hereillä, kuin ennen.
    Piste-erot keskimäärin vuosikymmenittäin:
    -70-luku= 11,7
    -80-luku= 18,6
    -90-luku= 18,0
    2000-luku= 10,0
    2010-luku= 8,0

    Säännöt on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä.

  • En ole muuten asiaa ajatellutkaan, mutta toi pistevertailusi on kyllä mielenkiintoinen. Tätähän voitais vaikka vähän jossain vaiheessa tutkia ja yrittää analysoida artikkelin verran. Kiitokset vaan ideasta! :)

  • Luulisin, että nuo -70-luvun pisteet selittyy pääosin sillä, että silloin juoksupelit oli merkittävämmässä roolissa; ei ehditty tehdä niin paljon pisteitä per ottelu.
    Tultaessa -80-luvulle heittäminen lisääntyi ja niin myös pisteet. Sama jatkui -90-luvulla, mutta sitten on täytynyt tapahtua jotain?? Pelin sääntöjä lienee rukattu puolustajille edullisemmaksi ja käsittääkseni palkkakattoja ym. on tullut mukaan kuvioihin. Loppuseurauksena joukkueet näyttävät tasoittuneen, mm. pelaajien siirtyessä tiheämmin seurasta toiseen.
    Varmasti tuolle piste-erojen romahtamiselle on joku ihan luonnollinen selitys; nyt vain odottelen Kallen analyysia asiasta. Ja voihan olla että se on vaan sattumaakin, vai mitä?
    Joka tapauksessa SB:t on keskimäärin muuttuneet paljon katsojaystävällisemmiksi.

  • Vois hyvinkin olla tuo palkkakatto mikä tasoittaa joukkueita. Todellista Dream Teamia ei pysty pitämään kasassa paria vuotta kauempaa. Myös pelaajien ovat muuttuminen ”työntekijöiksi” voi vaikuttaa, eli pelataan joukkueessa mikä parhaiten maksaa. Eli uudet pelaajat eivät välttämättä enää ajattele pelaavansa koko uraansa samassa joukkueessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>